Palvelun tarjoaa Blogger.

Puutarhurin unelma

Puutarhurin unelma on pystyä istuttamaan ihan mitä vaan ja milloin vaan, tietäen että raakile pärjää vähemmälläkin hoidolla. Tai ettei se kupsahda ainakaan ihan heti ensimmäisiin pakkasiin. Suomessa halusin testata aina puutarhaliikkeitten uusimmat tulokkaat, melkein kaikki, joille edes teoriassa annettiin pieni mahdollisuus selvitä vyöhykkeellä yksi. Oli japaninvaahteraa, magnoliaa ja vaikka minkämoisia köynnöksiä, eikä yksikään selvinnyt. Ehkä sen ensimmäisen talven jälkeisen kesän juuri ja juuri kituuttamalla, mutta seuraavana kesänä sen saikin jo kiskoa maasta ylös. Ja ei muuta kuin uutta kokeilua perään. Voi miten monta kertaa haaveilinkaan esimerkiksi ihmeköynnöksen salakuljettamisesta Suomeen!

Ihana ihmeköynnös, tässä valkoisena ja puumaisena

Nyt mä olen täällä ja voin kasvattaa melkein mitä ikinä haluan. Vaikka orkideoita, niitä joista jokaikisen onnistuin tappamaan Suomessa. Jokainen kerta, kun joku ihana toi lahjaksi upean orkidean ajattelin vain, että kauankohan tämänkin tuhoamiseen menee aikaa. Eikä ensimmäisen kukinnan jälkeen yksikään näissä hyppysissä elossa selvinnytkään. Mutta eipä ne selvinneet muutkaan huonekasvit. Täällä noita meille tuttuja huonekasveja myydään puutarhamyymälässä vaikka pihalle istutettaviksi köynnöksiksi. Niin kuin esimerkiksi 'Luutnantin sydäntä' (tai sillä nimellä sain miljoona vuotta sitten mummiltani yhden), jollaisen kävin juuri eilen puutarhalta ostamassa. Satavarma en nimestä ole (joku paremmin asiaan vihkiytynyt voi vinkata kommentteihin sen oikean), mutta ei sillä mulle niin väliä. Upea köynnöskasvi joka tapauksessa.

Monenmoisia orkideoita, eikä niille tarvitse tehdä pihalla juuri mitään. Luonto hoitaa kastelun.

Orkideat ja kiinanruusut sulassa sovussa. Kiinanruusu saa pian alasleikkauksen, josko se siitä innostuisi kukkimaan.

Thaimaa
Luutnantin sydän, jolle tarvitsee rakentaa varmaan ensimmäinen perkola ;)

Meidän edellisessä Samuin pihassa kasvoi papaijaa ja banaania syötäväksi niin paljon, että niitä oli jaettava kavereille ja kylän työntekijöille. Tällä nykyiselläkin pihalla kasvaa ainakin mangoa ja betelpähkinää (se tosin on jotain huumaavaa tavaraa), kunhan vain liian innokkaat puutarhurit antaisivat niitten kasvaa. Oikeastaan mä veikkaan, että meidän puutarhurit ovat vaan laiskoja haravoimaan puista tippuvia lehtiä ja roskia, joten senpä takia aina silmän välttäessä ne parturoivat puut alastomiksi. Luojan kiitos jättävät sentään torson pystyyn, jotta edes teoriassa voi jatkaa taistelua puitten säilyttämisen puolesta. Vaikka en mä niistä pähkinöistä niin kiinnostunut ole, sillä tavoitteena ei ainakaan toistaiseksi ole kuulua niihin punahuulisiin-, ja hampaisiin mummoihin, joitten suurta herkkua betelpähkinät ovat.

Betelpähkinöitten alla on hyvä parantaa maailmaa

Vaikka useasti ollaan pyydetty ettei puihin kajottaisi, niin silti Suomen visiitin aikana oli leikkuri taas ahkerasti heilunut. Nyt pari päivää sitten yllätin allaspojan (näköjään allaspoikakin leikkaa puita) itse teossa ja pääsin pitämään kohteliaan puhuttelun aiheesta. 'Ei leikata - mai tat' - kuten täällä suurin piirtein sanotaan. Meitä kun ei yhtään haittaisi, että pahimman paahteen aikana edes koirat pääsisivät puitten varjoon läähättämään, itsestä nyt puhumattakaan. Olisi myös ihan kiva noukkia aamupalamangot omalta pihalta sen sijaan, että joutuu ostamaan ne torilta. Meidän pihalla kun sattuu olemaan kolmekin mangopuuta ja todennäköisesti myös hedelmiäkin tulisi ilman jatkuvia parturointeja.

Tästä puusta en tiedä muuta, kuin että tekee sekin jotain hedelmää. Kunhan vain antaisivat sen kasvaa.

Tällaisia torsoja meidän puista tulee, kun silmä välttää.

Ja tässä mango, ehkä hedelmääkin sitten joskus.

Kaikki chilit, limet sun muut yrtit on suunnitelmissa ja voisihan sitä kokeilla vaikka perunaakin sen hetken varalle, kun riisi pursuaa korvista. Mä haluan myös sellaisen värikkään vallattoman ja runsaan ruukkupuutarhankin. Erivärisiä ja kokoisia upeita saviruukkuja sinne sun tänne rappusille ja parvekkeille. Ja aivan järjettömän määrän kaikkia niitä kukkia, joista on aina päässyt vain uneksimaan. Pitäisi todennäköisesti myös rakentaa jos jonkinmoista perkolaakin, joihin voisi sitten ripustella niitä monenlaisia köynnöksiä kiipeilemään. On ne vaan niin upeita ja valinnanvaraa täällä on vähän liikaakin. Ihme jos ei iske vauhtisokeus lukuisista mahdollisuuksista.

Tämä on todella ihana ja tuoksuva köynnös. Edellisellä talolla tätä kasvoi, nyt en 'vielä' ole ostanut.

Kyllä, on se kerrassaan mahtavaa, että voi viimein toteuttaa niitä kaikkein villeimpiäkin puutarhakokeiluja. Vaikka en olekaan päässyt vielä loistamaan puutarhurin taidoillani, niin halu 'luomiseen' on sitäkin kovempi. Onneksi näillä paratiisisaarilla on tätä upeata luontoa vielä riittävästi jäljellä. Kuulinpa muuten sellaistakin, että koska Phangan on yksi kuninkaan lempikohteista, niin siellä on tarkat rajat jopa rakentamiselle. Valtaosa saaresta on paitsi nyt, niin tulee myös jatkossakin olemaan rakentamatonta. Toivotaan että huhut pitävät paikkansa.

Onhan tämä, puutarhurin unelma!

Täällä on mukavasti kunnon puutarhamyymälöitä.

Thailand
Yksi suosikkini on Water Lily

Ja ihan ehdoton, Leelawadee!

Top 5 Asiakaskohkaamiset

Onhan noita ollut kaikenlaisia, asiakkaita nimittäin. Toisilla on parempi tuuri, kun taas toisten kohdalla  kaikki tuntuu menevän vähän persiilleen. Monen moista tarinaa on tässä vajaan vuoden talonvuokraushomman aikana tullut todistetuksi, mutta onneksi kaikki kuitenkin ovat päättyneet vähintään kohtuullista paremmin. Suurin osa vuokrasuhteista on mennyt ihan nappiin, vaikka toisinaan säädön määrä on saanutkin hengästymään. Ja pakko pilke silmäkulmassa sanoa, että kiinalaiset ovat säätämisen aatelia. Suurin syy siihen on totaalinen kielitaidottomuus.

Ollaan ihan tosi onnellisia jokaisesta asiakkaasta
Täällä me vieraita majoitetaan. Mukava iso talo idyllisessä pienessä kylässä.

Mutta tekeville sattuu ja jos paljon tekee, sattuu vähän enempi. Tässä Top 5 asiakaskohkaamisia epämääräisessä järjestyksessä:

  1. Isompi ryhmä eksyneitä kiinalaisia. Vaikka me tarjotaankin taksivastaanottoa lentokentälle tai yhteistyökumppanimme kautta turvallista ja taatusti kohtuuhintaista autonvuokrausta, niin porukka halusi toimia omin päin ja vuokrata auton itse. Se on täysin ok, tässä tapauksessa se tosin tarkoitti sitä, että seitsemän henkeä matkalaukkuineen sulloi itsensä minikokoiseen autoon ja lähti eksymään ympäri saarta. Ja ihan kirjaimellisesti ympäri saarta, pohjoiskulmasta etelään. Koska mitään kielitaitoa ei matkalaisilla ollut, tulikin meille soittoja sieltä sun täältä, missä vaan joku paikallinen osasi sanankin englantia. Yritä siinä sitten jäljittää porukkaa ja saada saatetuksi talolle. Viimeinen soitto tuli läheisen poliisiaseman viereisestä ravintolasta, jonne saatiin sitten pelastuspartio paikalle ja asiakkaat viimein oikealle talolle muutaman tunnin yrittämisen jälkeen.
    Nimi ei liity tapaukseen mitenkään, mutta tällaisten kylttien kanssa vuokralaisia otetaan vastaan satamissa ja lentoasemalla.
  2. Yhdeksän hengen kiinalaisryhmä, joilla alkureissu hieman kangerteli. Usein kiinalaiset haluavat vuokrata autot ja reissut omin päin (säästääkseen rahaa ehkä), mutta tämä porukka oli valmis vuokraamaan tila-auton meidän ystävältä. Don on kovasti miellyttävä ja asiakaspalvelualtis yrittäjä, mutta ensimmäisen kerran ikinä ei asiakkaille autoa herunut. En tiedä mistä syystä (ehkä kokemuksen takia), mutta vuokraaja halusi lähteä koeajolle kiinalaisten kanssa ja se lyhyt ajomatka Donin istuessa kyydissä oli kuulemma painajaista. Vaaratilanteita kilometrin matkalle sattui sen verran tiheään tahtiin, että autokaupat jäi tekemättä ja asiakkaille suositeltiin taksin käyttöä. Ihan oman itsensä takia, onneksi ymmärsivät pointin. Ja olihan meidän 'Uncle Bruce'- taksikuskista heille jatkossa valtavasti hyötyäkin, varsinkin kun vesivahinko yllätti ja keittiö lainehti. Kun ei kunnollista putkimiestä saatu hälytettyä heti paikalle, jäi Bruce auttamaan ja hoitamaan asiaa. Jostain kumman syystä saman ryhmän matkaan tarttui meidän vedenkeitin ja sähkökatkojen varalle ostettu hätävalaisin. Onneksi ostivat edes vedenkeittimen tilalle toisen, vaikkei se nyt yhtä laadukas ollutkaan.
  3. Viisi kappaletta nuoria jenkkiläisiä lihaskimppuja, joilla mopon vuokraukset ei sitten menneetkään ihan putkeen. Kaikki meidän luottovuokraajan menopelit olivat liikenteessä, joten järjestettiin heille mopot läheisestä paikallisesta vuokraamosta. Kavereista ei kuulunut koko reissun aikana mitään (niinhän se pitää ollakin, kun kaikki menee hienosti), joten seuraava kohtaaminen olikin sitten vasta viimeisenä päivänä, kun piti tsekata kaverit ulos talosta. Kahdella nuorella miehellä oli silminnähden raajoja paketissa, joten oli paikallaan kysäistä mitä oli tapahtunut. Siinä sitten näyttivät pientä naarmua yhdessä mopossa ja sanoivat, että tuli vähän kokeiltua paikallisen betonitien lujuutta. Kipeätähän kokeilu oli varmasti ottanut, mutta ei auttanut muu, kuin mennä naarmuuntuneen mopon kanssa vuokraamoon kyselemään korjauksen hintaa. No hinnaksi muodostui noin 6 euroa, eli ei pahasti kaataisi Phanganille siirtyvän nuorison matkabudjettia. Kavereitten oli määrä palauttaa kaikki loput mopot vuokraamoon, me tsekattiin heput talosta ulos ja toivotettiin hauskaa loppulomaa. Vaan eipä mennyt kuin tovi, kun vuokraamon omistaja soitti meille, että poikien palauttamista mopoista kaksi olikin aivan romuna, eikä 6 euroa riittänyt mihinkään. Näitä runnottuja mopoja pojat eivät meille näyttäneetkään, vaan yrittivät päästä kuin koira veräjästä. Ei siinä auttanut sitten muu, kuin yrittää ehtiä lauttasatamaan tavoittelemaan Phanganille siirtyviä huijareita. Onneksi kaverit eivät olleet vielä ehtineet lauttaan ja olivatkin kyllä aika noloa poikaa. Selkärankaa onneksi löytyi ja tyypit myönsivät heti häpeillen yrittäneensä selvitä kertomatta totuutta. Jos kyseessä olisi ollut joku monista villeistä mopovuokraamoista, niin korvaussumma kahdesta romutetusta moposta olisi saattanut nousta kymmenkertaiseksi. Nyt pojat selvisivät 250:lla eurolla. 
    Tässä mopot vielä alkuperäisessä kunnossa.
  4. Viisi parikymppistä malesialaista opiskelijapoikaa, jotka olivat ilmeisesti lähteneet viettämään rilluttelulomaa vapaamielisempään ja helppoon Thaimaahan. Nuoriso oli halunnut vuokrata auton, mutta tällä kertaa kaikki luottovuokraajan autot olivat liikenteessä, joten testattiin ensimmäistä kertaa uutta yhteistyökumppania. Ja melko villistihän koko homma alkoi. Vuokraaja toi auton talolle samaan aikaan, kun vieraat saapuivat ja siinä matkalaukkuja sisään kannellessa yksi malesialaisista pojista jo välittömästi kysyikin, että mistä niitä 'Magic mushroomeja' saa? Siis whaaat??? No, koska taikasienet ei kuulu meidän 'ruokavalioon', niin vastausta meiltä ei saatu, mutta autonvuokraajalta kaikki 'tärkeä' tieto tulikin sitten kuin apteekin hyllyltä. Vaikka yritettiin hillitä autonvuokraajalta ryöppyävää informaatiotulvaa (oli sen verran nuoria poikia kyseessä), niin malesialaisopiskelijoille oli infopläjäyksen jälkeen täysin selvää mistä saa paitsi niitä sieniä, myös muuta mielenkiintoista. Kuten esimerkiksi maksullisia tyttöjä ja poikia, viagraa sun muuta heinää. Vaan itsepähän kysyivät. Me ei tosin olla käytetty kyseistä vuokraajaa sen koommin.
  5. Jenkkiläinen Alexander kavereittensa kanssa. Pojat joutuivat tulemaan saarelle ripotellen, koska olivat jättäneet lentolippujen ostamisen viime tippaan. Täysin tuttu tilanne meille, kuten joku ehkä aiemmin jo lukikin. Ensimmäisellä saarelle saapuvalla lennolla oli tulossa juuri Alexander (nuori mies), jota vastassa oli meidän lähettämä taksikuski. Meidän oli tarkoitus ottaa Alexander vastaan talolla ja sellaisen kuski talolle toikin, tosin kyseessä oli väärä Alexander. Miten voi ollakaan, että kun kuski kentällä kysyi ranskalaiselta naiselta oliko tämän nimi Alexander, niin olihan se? Joten taksikuski toi väärän Alexanderin talolle. Oikean Alexanderin lento oli myöhässä, kuten kaikki muutkin lennot, joten sen suhteen ei mitään oltu menetetty. Rouva palautettiin kentälle ja oikeat kaverit napattiin vihdoin kyytiin melkein kolmen tunnin myöhästelyjen jälkeen. Tällä hetkellä oikea Alexander kavereineen on Phanganin kuuluisissa Full Moon Partyissa, missä ollaan viimeisten pommi-iskujen jälkeen kuulemma hälytysvalmiudessa mahdollisten uusien iskujen takia. Vahvistamattomien tietojen mukaan joitain pommitarvikkeita on menneinä päivinä saarelta löytynyt ja joitain pidätyksiäkin tehty. Hyvä vaan, että ollaan tarkkoina. Toivotaan Alexanderille ja kaikille muillekin Full Moon- bilettäjille riittävän rauhallisia juhlia ilman ongelmia.
Full Moon partyjen Haad Rin- ranta

Kevyellä kattauksellahan me ollaan vuokraushommasta selvitty verrattuna moniin kauhutarinoihin. Kuten tarinaan niistä venäläisistä, jotka päättivät laittaa tuttumme huushollin remonttiin. Sota alkoi heidän rikkomastaan ruukusta, jota eivät suostuneet korvaamaan ja levisi sitten kaikkiin talon pehmusteisiin. Patjat, sohvanpäälliset, plus kaikki mahdolliset pehmusteet oli viillelty auki ja koska se ei ilmeisesti ollut riittävästi, oli pehmusteiden sisään tungettu litratolkulla kalaöljyä. Lemu oli kuulemma niin pöyristyttävä, etteivät siinä mitkään siivoukset enää riittäneet.

Me ollaan onneksi vältytty pahimmista ja kiinalaisetkin ovat oikein mukavia. Airbnb on siinä mielessä hyvä palvelu, koska myös asiakkaita voi arvostella. Riittävä määrä huonoa palautetta, etkä saa sen jälkeen vuokratuksi ainakaan Airbnb:n kautta kämppää enää mistään.

Onko sulla kokemuksia Airbnb:stä?

Koh Samui
Kuvauksellinen Crystal Bay- ranta. Upeita paikkoja löytyy, joten tervetuloa Samuille!

Dummy ja muu koiraelämä

Dummy

Meidän naapurin Dummy. Kuten nimestäkin jo voi päätellä, vähän sellainen hurmaava höpsö. Leikkisä taivaisiin tuijottelija. Asutaan hyvin lähellä lentokenttää ja olen tullut siihen tulokseen, että Dummy bongailee lentokoneita. Sen touhu on melko huvittavan näköistä lönköttelyä, kun silmät tapittaa koko ajan taivaalle. Vai pelkääkö se kenties haukkoja, en tiedä.

Kun Boo muutti meille, samaan aikaan Dummy yritti tehdä saman. Meidän edellisellä kylällä tiesivät kuitenkin kertoa, että se pimeä musta koira (Dummy) on naapurikyliltä ja joku omistaa sen. Mutta silti Dummy tuli joka päivä, ihan heti aamusta. Kun Boo jo oli adoptoitunut meidän perheeseen, eikä meillä ollut vielä aitoja tontilla, Dummy haki Boon joka aamu uimaan. Ja ihan todella, aivan tajuton ralli ensin pihaa ympäri ja ihmeköynnökset nurin, jonka jälkeen peräkanaa tuhatta ja sataa viereiseen järveen pulikoimaan. Boo ei sentään sukella, mutta Dummy tekee senkin.


Katse kohti taivaita, ihan aina ;)

Kun vuosi sitten kesällä lähdettiin Suomeen, Dummy alkoi näyttämään vähän huonommalta. Ei niin kiiltävää turkkia enää, vaan erilaisia kolhuja siellä sun täällä. Meillä ei ollut silloin vielä Salsaa, ja olin päättänyt, että jos Dummyn kunto on huonontunut meidän takaisin tullessa, adoptoin senkin. Vaan toisin kävi. Tultiin takaisin, Dummy tuli kylään komeitten kaulapantojensa ja kiiltävän turkkinsa kanssa. Dummylle oli käynyt hyvin ja se oli saanut uuden entistä paremman omistajan.

Vajaa vuosi siitä, toisin sanoen viime helmikuussa me muutettiin siihen viereiseen kylään. Kun käytiin välittäjän kanssa ensimmäisen kerran katsomassa uutta mahdollista taloa, oli Dummy siellä meitä vastassa. Voi sitä hännän heilutuksen määrää, sillä koirahan ei unohda, kuten mainitsinkin. Dummy ja Boo ovat aina olleet parhaita kavereita, vaikka hampaita välillä vähän kalistellaankin. Iloisia ja leikkisiä veijareita, joiden jaloissa meidän uusi Salsa meinaa saada välillä sydärin. Voi meidän pientä riepua!

Pikku Salsa

Tällä hetkellä meillä normipäivä etenee niin, että aamuherätyksen ja lenkin jälkeen päästetään naapurin Dummy portista sisään. Se onkin sitten iloista sekoilua seuraava tunti, kunnes aurinko tekee tehtävänsä ja pakottaa koirat varjoon. Koska Dummyllä  ei ole omaa koirakaveria, ollaan ajateltu piristää sitäkin tarjoamalla sille päivähoitopaikkaa. Meidän koirat ainakin piristyy silminnähden duracelin saapuessa tontille. Dummyn ranskalaiset omistajat ovat paljon pois ja ovat mielissään siitä, että Dummyn ei tarvitse viettää päiviään yksin. Ei mekään täällä aina notkuta, mutta kun ollaan paikalla, on Dummykin tervetullut. Ja kun ranskikset palaavat illalla myöhään kotiinsa, he avaavat meidän portin ja nappaavat koiransa kotiin. Win win -tilanne meille kaikille.

Taitaa toteutua koko Thaimaassa sama kuvio; jos vuokraat talon jonka tontti ei ole aidattu, niin ei aikaakaan, kun joku kirppusirkus yrittää adoptoida sinut. Vaatii valtavaa mielenlujuutta olla pelastamassa jo sitä ensimmäistä ehdokasta, eikä meilläkään ollut itse tarkoitus ryhtyä koiran omistajiksi, mutta kuten olette ehkä jo lukeneet aiemmin, toisin kävi. Paria päivää lukuunottamatta ei kaduta kuitenkaan yhtään, enkä aio missään nimessä lukeutua niihin farangeihin, jotka ottavat sen koiran ja jättävät, kun tie vie eteenpäin.

Super-Boo lempipaikassaan aurinkoa paossa.

Siltikin, vaikka kuinka haluat hoitaa tonttisi koiranomistajana hienosti, niin ei se ihan helppoa ole. Saarella on valtavasti katukoiria, rantakoiria, temppelikoiria (minne varsinkin paikalliset hylkää/ jättää turreja), 7/11- koiria ja vaikka mitä muita. Niitäkin, joista kukaan ei pidä huolta. Ja jokainen irtokoira yrittää etsiä itsellensä lauman. Ja ne laumat valtaavat jonkin spotin rannalta, kadulta, kauppojen edestä tai meidän täällä asuvien luota. Eikä sinne vallatulle spotille ole yhdelläkään farangilla koiransa kanssa asiaa. Yksi rannalla vietetty päivä koirien kanssa vaatiikin monenlaista kikkailua ja ennakkovalmisteluja, ettei aiotulla kohteella ole liian isoa villikoiralaumaa vastassa. Sillä jos näin käy, tarvitaan avuksi kättä pidempää. Eikä sekään aina riitä. On tässä matkan varrella tullut muutamassa koiratappelussakin oltua, tänään viimeksi sellainen oli erittäin lähellä.

Mutta matka karvaturrien kanssa jatkuu. Me etsitään vieläkin muutaman kuukauden kylillä asumisen jälkeen järkevää lenkkimaastoa, jossa koirat eivät joutuisi käyttämään hampaitaan. Mietinpä tossa äskettäin jopa kuula-aseen ostamista, jos sen avulla saisi tietä vähän raivatuksi?

Hurjaa vai mitä?

Koh Samui
Meidän vakkariranta koirille

Löytyi tuollainen kummallisen näköinen puukin. Kairapalmu kuulemma, ei syötävät hedelmät, vaikka ananakselta näyttikin;)

Kepit kädessä mahdollisesti tulevaa koiratappelua ennakoiden.

Aika upeat koiralenkkimaisemat!

Miltä nyt sitten tuntuu

Päätin edellisen kirjoituksen lupaukseen kertoa fiiliksistä, joita Samuille paluu on nostanut pintaan. En tosin vajaa viikko sitten kuvitellut kirjoittavani pommeista, jotka parin päivän aikana ovat nousseet otsikoihin ympäri maailmaa, eikä mun oikeastaan tee mieli niistä kirjoittaakaan tämän enempää. Sillä pommeista ja muista iskuista ollaan saatu lukea jo ihan varastoonkin asti. Sen verran kommentoin, että Thaimaan pommit ovat todennäköisesti reagointia perustuslakiäänestyksen tulokseen, joten ainakaan toistaiseksi meidän arki täällä ei tunnu kovin uhatulta. Toivottavasti tilanne rauhoittuu isommassakin mittakaavassa ympäri maailman.

Me ollaan todellakin tultu kotiin. Ensimmäinen väsynyt ilta, naapurikoiran tervetulotoivotus, puhtaat lakanat sängyssä ja Leelawadeen tuoksu monista muista pienistä jutuista puhumattakaan, oli kotiinpaluuta parhaimmillaan. Ehkä osasyyn tunnelmasta voi vierittää myös monista luopumisista johtuvaksi, mutta tunnelma on joka tapauksessa ollut aika täydellinen.

Yksi paluun parhaimmista asioista oli tietenkin jälleennäkeminen karvaturrien kanssa. Kaikki aina sanovat, että 'koira ei unohda koskaan', mutta silti reilun kahden kuukauden erossaolo sai pohtimaan tilannetta, että oltaisiinkin niille täysin tuntemattomia. Että ne eivät haluaisikaan lähteä meidän mukaan enää, vaan jäisivät mieluummin Phanganille Moikun laumaan. Jännitys oli kohtalainen, mutta onneksi meillä kävi hyvin. Ja voi sitä pussailun määrää! Tällaiselle 'yltiöromanttiselle hörhölle' jälleennäkeminen oli tiukka paikka. Samaan aikaan teki mieli itkeä ilosta ja pitää itsensä kasassa, ettei nyt aivan olisi nolannut kaikkia läsnäolijoita. En tiedä miten suoriuduin tilanteesta, mutta veikkaan että kohtalaisen hyvin.

Lauttamatka Samuilta Koh Phanganille
Sieltä se myrsky nousi, kesken 30:n minuutin laivamatkan. Olipahan aikamoista!

Enpä ollut ehtinyt tapaamaan Vesan pientä poikaakaan, joka tässä kummisetä Moikun sylissä Boon varmistaessa kaiken olevan hyvin.

Phanganille suunniteltu sukellusreissu jäi tällä kertaa haaveeksi pienten myrskynpoikasten takia, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Marraskuuhun asti on kuulemma vielä tarjolla hyviä näkyvyyksiä pinnan alla ja sitten on vuorossa monsuunipaussi, joten toivottavasti meillä saadaan jo valmiiksi panikoitu sukelluskeikka kalenteriin ennen sitä. Viime tiistain myrskyinen lauttamatka Phanganille oli sen verran huima kokemus, ettei ihan heti tehnyt mieli yhdellekään keinuvalle paatille oksentelemaan. Tyydyttiin siis suosiolla pysymään maankamaralla, sillä riittäähän meillä Phanganillakin vielä paljon koluttavaa. Ja milloin Miska on matkassa, silloin yksi päivä vietetään The Challenge Phanganilla. Käykää ihmeessä tutustumassa, mikäli käytte saarella, sillä poiketen kaikista maailman vesipuistoista, siellä voi viihtyä jopa koko päivän. Mukavan chilli ja kannustava meininki sopii myös aikuiseen makuun, eikä parkki mikään ihan junnujen paikka olekaan. Sen sijaan hyvälle kaveriporukalle oikealla asenteella uskallan luvata paitsi huikean päivän, niin seuraavalle päivälle myös kipeät lihakset.

Challenge Park ja Miska elementissään

Meillä Koh Phanganin reissuun kuuluu aina myös kitara ja jamit, eikä yllättäen tämäkään kerta tehnyt poikkeusta. Jamit taas tarkoittaa vähän valvomista ja kun vieraassa paikassa nukkuu, niin itselleni myös univelkaa. Mutta mitä sitten, nauttimaanhan tänne on tultu! Ja kun ei ota turhaa stressiä kaiken maailman tekemisistä, vaan touhuaa vähän rennommalla otteella, niin saattaa väsymyksestä huolimatta nauttia ympäröivästä elämästäkin. Kuten hyvistä illallisista loistoseurassa, koirien rapsutuksista, maaseutumiljööstä lehmineen ja kanoineen, vuoristoteistä mopon selässä ja niistä pienistä kylistä, joita on ripoteltu ympäri saaren. Sekä uusista tuttavuuksista, sillä nehän ne ovat reissaamisen parasta antia.

Koh Phangan
Phanganilla on mukava mopoilla, kun liikenne Samuihin verrattuna on ihanan rauhallinen. Matkassa myös uusi ystävä Anu.

Me mopoiltiin tällä kertaa Thong Nai Paniin saaren toiselle puolelle, nautittiin valtavat hampurilaiset Mr. Handsomessa ja naureskeltiin paikan kekseliäille kylteille. Ja kuten yleensä, ei tännekään mitään nettisivuja ole, sinne pitää vaan löytää. Aivan ihastuttava pikku kylä, joka tarjoaa saarelle jotenkin niin tyypillistä rentoa meininkiä, eikä sieltä paljoa muuta sitten löydykään. Mutta sepäs onkin tämän saaren juju. Vielä ennen Moikun residenssiin lähtöä pysähdyttiin läheiselle Thong Nai Pan Yai - beachille pikku drinksuille ja aikamoisen nätti spotti oli tässäkin kyseessä. Matalan mukava ja valkohiekkainen ranta ilman kiviä tai koralleja, kannattaa tsekata siis tämäkin Phanganin reissulla. Ja jäi muuten vielä mainitsematta edellisen illan ihana illallispaikka The Crave, joka sekin on ehdottomasti visiitin arvoinen. Mukavan simppeli menú tarjoaa riittävästi vaihtoehtoja vaativallekin syöjälle, eikä paikka ainakaan hinnoilla ole pilattu. Vaikka olisitkin yksin tien päällä, niin ota vaikka kirja mukaan, nauti muutama maukas drinkki ja iloitse merituulen hyväilystä.

Koh Phangan
Thong Nai Panin pikku kylä

Sivukujien taistelukukko

Mr. Handsome ja kuuluisat kyltit




Kaikki kiva päättyy aina aikanaan, niin meidänkin pikaloma Phanganilla. Pakattiin koirat Moikulta lainattuun boxiin (en tiedä miksi lautalle niitä vaaditaan, kun meidänkin koirat istuivat maisemia katsellen rappusilla), jännitettiin vähän merenkäyntiä ja hypättiin lauttaan. Vaikka vielä tuulikin ihan kivasti, niin mitään traumaattista ei matka tuonut tullessaan. Koiratkin (ehkä) nautti merimaisemista laivan rappusilla, eikä meidänkään tarvinnut istua kädet kyynärpäitä myöten ristissä turvallista perille pääsyä toivoen. Joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kotona ollaan siis viimein koko porukalla. Nyt pikapaluu arkeen ja eiköhän tämä siitä sitten asetu oikeisiin uomiinsa. Muutama tulipalo ehdittiinkin jo sammuttaa ennen Phanganille lähtöä, joten toivottavasti lähipäivinä jää aikaa ihan elämästä nauttimiseen.

Kotiin lähtö. Koirat boxissa ja kiitos Moikku vielä kyydistä. Vesalla sylissä pikku Aarne :)


Ja näin halailtiin koko kotimatka

48 tuntia kotiin

Ei mikään kevyt kotimatka, vähän reilu 48 tuntia väliä Helsinki - Samui. Oltaisiin pystytty heittämällä parempaan, jos oltaisiin annettu lentojen varaamisille ja tsekkauksille edes hieman enemmän aikaa. Mutta meillä kun tehdään harvemmin niin. Eikä kiireeseenkään tohdi aina vedota, vaikka oli kai meillä sellaistakin. Sössitty homma, ei siinä muuta.

Mainitsin aiemmassa 'Takaisin ruotuun'- postauksessani, että tällä kertaa Turkin levottomuuksien takia meillä päädyttiin ottamaan viime hetken liput Qatar Airwaysille, vaikka muuten oltaisiin todennäköisesti lennetty jälleen turkkilaisella. Qatar kiinnosti valmiiksi jo siksikin, että yhtiö alkaa lentämään Helsingistä lokakuun hujakoilla. Ei nyt sentään suoraan Bangkokiin, vaan Dohan kautta, mutta kun olin selvittänyt lentoaikoja, niin pidin kovasti mahdollisuudesta istua kaksi noin kuuden tunnin pätkää koneessa. En nimittäin ollenkaan siedä kymmenen tunnin istumista kovilla ja ahtailla penkeillä, joissa en koskaan onnistu nukkumaan. Eikä muutaman leffan katsominen putkeen sekään oikein nappaa. Siksi kaksi kuuden tunnin pätkää oli kiva testata, vaikka se toikin lentoaikaa kaikkinensa pari tuntia lisää.

Hyvännäköistä maisemaa oli tarjolla koneen ikkunasta. Tuplasateenkaarikin nähtiin :)

Koska Helsingistä ei pääse vielä suoraan Dohaan, me lennettiin Tukholman kautta. Qatar kuuluu muuten samaan allianssiin Finnairin kanssa, joten finskin pisteiden keräilijälle senkin puolesta oiva vaihtoehto sen lisäksi, että lentolippujen hinnat näyttäisi ainakin tällä hetkellä olevan kaikkein edullisimmat. Tykkään sitä paitsi tilaisuuden tullen bongailla uusia lentokenttiä, joita tähän paluumatkaan osuikin kaksi. En ollut nimittäin koskaan käynyt Arlandassakaan. Meidän koneitten  vaihdot oli tosin niin napakat, ettei haahuiluun ja shoppailuun olisi jäänyt ihmeemmin aikaa, mikäli olisi jotain ostettavaa miettinyt. Itse en juuri koskaan osta kentiltä mitään, niissä kun vesipullokin maksaa helposti sen kaksi euroa. Pihi akka kun olen.

Arlandan kentällä etsittiin kuumeisesti kärryjä, joita ei löytynyt. Voin sanoa, että meidän käsimatkatavaratkin oli vedetty niin maksimiin, kuin vain voi, sillä olihan kuljetettavana tietokoneita, X-boxeja, kameroita sun muita, ettei ruumaan saatavien laukkujen 30:n kilon raja ylittyisi. Taakka oli aika valtava, mutta siitä oli siis selvittävä kantaen. Dohan kentällä kärryjä taas löytyi kivasti ja ensivaikutelma kentästä oli muutenkin ihan mainio. Huomasi selkeästi, että asioita ei Dohassa oltu tehty pikkurahalla, sillä matkustajille oli tarjolla mm. Applen tietokoneita vapaasti eri pisteissä. Sen sijaan ainakaan siinä spotissa, jossa meidän lähtöportti oli, ei ollut yhtä kahvilaa kummempaa istua. Leikkihuoneita ja perhehuoneita sen sijaan riitti tarjolle.

Qatar
Dohan kenttä

Mikäs näillä koneilla aikaa tappaessa

Vaikka väli Tukholma-Doha lennettiin jotenkin ahtaalla jalkatilalla eri konetyypistä johtuen, niin väli Doha-Bangkok mentiinkin sitten reippaasti väljemmin. En ollut koskaan aiemmin lentänyt Airbus A380:llä, eli maailman suurimmalla matkustajakoneella, joten huikea kokemushan se oli tämäkin. Tilaa oli, ruoka oli älyttömän hyvää ja kaikkea sai niin paljon kuin halusi. Itseäni kiinnostaa aina myös se, tarjoillaanko lennolla viiniä, sillä lento ilman paria hyvää viinilasillista jää meikäläiseltä ostamatta. Näillä lennoilla kaikki kuului hintaan. Vaikka meistä jokainen ihan oman mokan takia ripoteltiin ympäri konetta yksikseen istumaan, niin hyvä ruoka viineineen, elokuvat ja kirja teki matkasta ihan rattoisan. Onneksi Miskakin on jo kansainvälinen nuori mies, joten kuusi tuntia meni kevyesti ilman nukkumista ja huolehtimista. En tiedä johtuuko koneen valtavasta koosta, mutta matka oli kyllä todella tasainen. Tällä kertaa ei tarvinnut jännittää tippaakaan.


Omat ruudut kaikilla ja leffoja sun muuta mielin määrin

Ruoka peittoaa Finnairin mennen tullen!

Lähtöselvitysten tekemättä jättäminen, sekä jatkolentojen ostamattomuus kostautui sitten Bangkokin kentällä, eikä paikkoja suoraan Samuille löytynyt. Ja ihmekö tuo! Eletäänhän nyt kuitenkin eteläeurooppalaisten kovinta lomasesonkia ja vaikka me se tiedettiinkin, niin omaan tuuriin uskominen saisi meilläkin jo jäädä historiaan. Kun ennen vanhaan ostettiin suorat lennot Samuille Bangkokin kentältä jos siltä tuntui, niin nykyään kaikki lennot on kyllä tupaten täynnä. Näin me jäätiin tällä kertaa lataamaan akkuja hikiseen Bangkokiin.

Tälläkin Bangkokin visiitillä napattiin taksi suoraan Khao San Roadille (josta kirjoitin aiemminkin), josta on vuosien saatossa jostain syystä tullut meille tukikohta tässä hektisessä miljoonakaupungissa. Yllättäen meillä ei ollut ennakkoon varattua hotellia, mutta siellä suoraan hotelliin sisään käveleminen on ihan normaalia. Tällä kertaa kyllä muutama ensimmäinen kohde oli jo täynnä, joten oli tyytyminen ensimmäiseen vapaaseen Rambuttri Houseen Soi Rambuttrilla, joka sijaitsee ihan Khaosanin vieressä. Paikka on kyllä sijaintinsa puoleen täydellinen, sillä kaikki on kävelymatkan päässä; shoppailumahdollisuudet, viihtyisät ruokaravintolat, yökerhot ja muut. Eli yhden yön visiitille kaikki tarvittava. Khaosanilta löytyy nykyään myös uusia hienompiakin ravintoloita vähän vaativampaan makuun, ja vaikka toisaalta pidän ajatuksesta, niin toisaalta se on myös pysyvästi muuttanut koko alueen alkuperäisen hengen. Mutta näin taitaa valitettavasti käydä monelle 'hyvälle' kohteelle.


Thailand
Soi Rambuttri

Meidän oli tarkoitus ostaa suorat lentoliput Samuille heti seuraavalle päivälle, mutta koska onni taaskin karttoi meitä eikä netti toiminut, niin haaveeksihan toikin jäi. Onneksi saatiin edes liian kalliit 'mutkaliput' alakerrassa olevan matkatoimiston kautta, eikä tarvinnut jäädä odottelemaan kotiin pääsyä useammaksi päiväksi. Se oli nimittäin vaarana. Ja onneksi huomattiin juuri ennen nukkumaan menoa aamun 9.20 sovittujen lentojen muuttuneen 8.15 lennoiksi, sillä matkatoimisto ei maininnut sanallakaan siitä meille mitään.

Meidän 'mutkaliput' tarkoitti lentoa Surat Thaniin (reilu tunti), sieltä bussikyytiä Donsakin satamaan (reilu tunti), lauttaa Samuille (1,5 tuntia) ja taksia satamasta kotiin. Surat Thaniin pääsee Bangkokista ainakin Air Asialla, Thai Airwaysillä, Nok Airilla, tai niin kuin me tultiin; Thai Smile Airwaysilla. Lento on tunnin lyhyt rykäys ja huomattavasti halvempi edellä mainituilla yhtiöillä, kuin Samuille suoraan operoivalla Bangkok Airwaysilla. Sitä paitsi kuvio on todella helppo. Surat Thanin kenttä on erittäin pieni ja nopea, ja sieltä saa ostettuksi bussi + lauttayhdistelmän Samuille asti, mikäli ei ole ehtinyt hankkimaan lippuja ennakkoon. Bussissa voikin ottaa sitten tunnin tirsat ja herätä Donsakin satamassa suoraan lauttaan kahville ja välipalalle. Eikä se lauttamatkakaan pöllömpi ole upeine maisemineen ja mahdollisine yllätyksineen. Donsakin satama on nimittäin lähellä Khanomia, joka taas on tunnettu mm. vaaleanpunaisista delfiineistään. Eräs tuttu kertoi nähneensä niitä myös kyseisellä lauttamatkalla, joten kannattaa pitää silmät aalloissa ainakin alkumatkan!

Ja lautallahan voi sitten vaikka soitella kitaraa

Jos saavutte Samuille joko Nathonin tai Bangrakin satamaan, niin muistakaa tinkiä taksista, ne pyytää nimittäin aivan liikaa! Hintaa on mahdollista saada tingityksi melkein puolet alaspäin. Hyvä vaihtoehto taksille on ottaa kimppakuljetus satamassa tarjolla olevista lava-autoista. Siinä on säästöä pitkä penni!

Miltä Samui on näin muutaman päivän jälkeen taas tuntunut, siitä kerron sitten seuraavaksi. Kuten myös siitä, sekosiko koirat kun päästään ylihuomenna niitä noutamaan. Tavoitteena olisi sillä reissulla ehtiä myös sukeltamaan noin kahdeksan vuoden tauon jälkeen, joten paljon kaikkea huikeata ja ainakin mulle jännää on tiedossa.

Olisko sulla muuten jotain erityistä, josta haluaisit kuulla?

Kun omat koirat on vielä naapurisaarella hoidossa, niin naapurin ihana Dummy toivotti tervetulleiksi


Back to Top