Sisällön tarjoaa Blogger.

Hämmentävä Bali

Ennakkoluuloja? Olihan niitä

Kirjoitin jo aiemmassa postauksessani kuinka Bali onnistui hämmentämään aika lailla. En tiedä kuinka se sen teki tai miksi, mutta se vaan tapahtui. Olin vuosien varrella kuullut kaikenlaista Balista. Osa ystävistäni eivät voineet sietää sitä, kun taas toiset olivat ihastuneet ikihyviksi. Jotain mielenkiintoista täytyi siis olla paikassa, joka jakaa vahvoja mielipiteitä näin rajusti. Paitsi että Bali on Thaimaasta käsin melko näppärästi saavutettavissa, oli se koettava pelkästään ristiriitaisten kommenttien takia. Mikä ihme Balissa viehättää tai inhottaa?



Hämmentävä Bali

Ensin olin että plääh, vai että tällainen paikka. Ihan turhaan ihmiset hehkuttavat, eihän Balilla ole mitään sen kummempaa. Ennakkoselvitykset olivat jääneet meiltä liian heppoisiksi (niin kuin yleensä on tapana) ja Gileillekin suunniteltu ajanjakso kahden viikon lomasta päätettiin suosiolla siirtää seuraavaan kertaan. Jos sellainen nyt sattuisi tulemaan. Ai miksikö? Siksi että Bali on valtava. Ainakin näin Samuin saarella asustavalle. Ensimmäisen päivän ja kartan tutkiskelun jälkeen ymmärrettiin, että kahdessa viikossakaan Balista ei näe lähimainkaan kaikkea, vaikka huristelisi aamusta iltaan eri kolkissa. Sellaisella tahdilla ei olisi myöskään aikaa pysähtyä ja seurata paikallista elämänmenoa riittävän rauhallisesti. Haistaa ja maistaa sitä mikä on Balia. Ja itse pidän rauhallisesta koluamisesta.

Vietimme siis koko kaksi viikkoa Balilla paikkaa hieman vaihdellen, ja onnistuimme siinä ajassa näkemään saaresta vain murto-osan. Moni varmaan sanoisi, että pyörimme vähintäänkin väärillä kulmilla ja siellä missä kaikki muutkin, mutta kun ollaan rantaihmisiä, niin meille ne sopi kuin nappi silmään. Surffaus kun oli tavoitelistan kärjessä.

Perus rantamaisema Seminyakissa.

Kuten myös tämäkin

Ihanat balilaiset

Balilaiset olivat valloittavia ja englannin kielen taito nautinnollista verrattuna Thaimaahan. Balilla on paljon Home Stay- majoituksia, joten jos sellaisen sattuu valitsemaan hotellin sijasta, niin isäntäväkeen tutustuu vähintään. Koska englanti taipuu paikallisilla melko hyvin, niin juttuseuraa löytyy ja tarinoita kannattaa ehdottomasti jäädä kuuntelemaan. Parhaimmat vinkitkin saa luonnollisesti paikallisilta ja niitä, sekä niihin liittyviä kontakteja löytyy helposti. Yksi puhelinsoitto isännältä ja taas mennään kohti seuraavia seikkailuja. Niitä, joita ei matkaoppaista löydy.

Meidän ensimmäisen home stay- majoituksen isäntä poikansa kanssa. Oi joi mitä ihania ihmisiä!

Mielestäni balilaiset ovat erittäin vieraanvaraisia ja ottavat kunniatehtäväkseen tehdä lomastasi parhaan mahdollisen. Ravintolan tarjoilijakin kantaa huolta siitä, että varmasti tulee käytyä oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. Samoin turistien turvallisuus on balilaisille kunnia-asia. Onhan heidän toimeentulonsa siitä täysin riippuvainen. Tänä päivänä kuitenkin suurin osa Balia on rakennettu meitä turisteja varten. Ylpeydellä ja halulla. Eihän ennen meitä turisteja Balilla ollut kuulemma mitään muuta kuin riisipeltoja ja kookospalmuja. Ruokaakaan ei riisien kasvukaudella ollut kummemmin tarjolla, joten silloin syötiin mitä maa tarjosi. Aamupalaksi kookosta ja kun iltapäivällä tuli nälkä, kiivettiin palmuun ja haettiin lisää kookosta. Eikä iltakaan tuonut ruokavalioon sen kummempaa muutosta.

Balilaisilla on haastattelujen perusteella erittäin korkea työmoraali. Turismin tuotua työpaikkoja ja toimeentuloa lähes kaikille, on helppo ymmärtää, miksi turisteihin suhtaudutaan myötämielisesti. Lähes huolehtivasti. Ei ole nimittäin mitenkään tavatonta, että esimerkiksi jonkin hotellin avoimesta työpaikasta ollaan valmiita jopa maksamaan, sillä kaikki haluavat saada osansa menestyksestä. Balilaiset haluavat olla osa sitä.

Kun Miska on matkassa, sen kanssa halutaan kuvaan. Välillä äippäkin pääsee :)

Kovat olivat aallot paikoitellen.

Kaikki paha tulee Jaavalta

Kuulemma. Roskat, rikollisuus, kaikki. Kun Balilla menee hyvin, jaavalaiset haluavat osansa ja pyrkivät sinne. Eivätkä balilaiset pidä siitä. Juttelutuokiomme paikallisten kanssa antoivat ymmärtää, että rikollisuus ja turvattomuus saarella johtuu juuri tästä. Eivät balilaiset ryöstä turisteja ja miksi ryöstäisivätkään? Toista ovat kuulemma jaavalaiset, jotka ovat mustanneet Balin mainetta jo jonkin aikaa. Ja siitä syystä balilaiset ovat huolissaan meistä turisteista.

Kävipä eräänä reissumme päivänä niinkin, että Canggussa joku jaavalaiskaksikko oli ryöstänyt turisteja. Paikalliset olivat saaneet kaksikon kiinni, joista toinen hakattiin hengiltä samaan paikkaan ja toinen kuoli myöhemmin sairaalassa. Hurjaa touhua, mutta osoittaa ehkä sen, ettei ryöstely ole tervetullutta Balin kaduille. Mene ja tiedä.

Roskat rannoilla tulevat nekin Jaavalta, sillä siellä kuulemma vieläkin täytetään kuivalla kaudella jokien kuivuneet uomat roskilla ja sitten sadekauden täyttäessä joet, ne valuvat mereen ja kulkeutuvat Balille. Totta varmaan osa tarinasta, ainakin balilaisten mielestä.

Thaimaan jälkeen sanoisin, että Bali on sisustajan unelmakohde.

Pakko päästä uudestaan

Sillä jotain jäi pahasti hampaankoloon. Vaikka ensin en niinkään innostunut Balista, niin parin viikon aikana mieli muuttui kovasti. Oikeastaan niin paljon, että on otettava vielä uusinta. Mitä enemmän reissusta on kulunut aikaa, sitä miellyttävämmäksi kokemus on muuttunut. Johtuuko se siitä, että 'aika kultaa muistot', vai jostain muusta, ei oikeastaan ole väliä. Jokin hämmentävä asia kuitenkin saa haluamaan sinne takaisin.

Niin kävi myös esikoiselle, joka vasta viikon verran on ollut Samuilla vietettyään sitä ennen vajaa kolme viikkoa Balilla. Pari päivää hän oli muissa maailmoissa, kunnes kolmantena päivänä rupesi laskeskelemaan rahojaan ja sitä, kuinka onnistuisi pääsemään Balille takaisin mahdollisimman pian. Nyt on lentolippu jo ostettu ja paluu Balille tapahtuu hänen osaltaan jo viikon päästä. Aikamoista. Kärsimme varmaankin samasta hämmennyksen taudista.

Balista lisää jatkossa. Fiiliksiä rannoista ja paikoista joissa käytiin, ehkä myös käytännöllisiä vinkkejä sinne matkaavalle. Mikäli siis Bali ja ajatukset siitä kiinnostavat, pysy kuulolla.

Oletko sinä jo käynyt Balilla? Mitä pidit?

Naama hieman mietteliäänä, että mitäköhän ajattelisi?

Yleensä en viihdy kovin täysillä rannoilla, mutta siihen jotenkin tottui Balilla. Tässä Seminyak.

Upeita maisemia riitti, ei tarvinnut kuin lähteä ajelemaan.

Padang Besar, Hat Yai ja 'visa run', osa 2

Heippa Penang

Jatkoa edelliseen postaukseen...

Saatiin passit ja viisumit Jimiltä sovittuun kellonaikaan (14.30) ja lähdimme laukkuinemme Chulia Streetiä pitkin talsimaan kohti satamaa, josta lähti ilmainen autolautta Butterworthiin. Kyllä, lautta on täysin ilmainen ja kerrassaan mainio vaihtoehto mille tahansa autokulkuneuvolle, joka veisi ruuhkaisalle mantereen ja Penangin väliselle sillalle. Ollaan nimittäin kerran tulipalo persuksissa jouduttu viettämään sillalla 1,5 tuntia, joka johti lopulta siihen, että ei ehditty rajan yli Thaimaan puolelle, vaan jouduttiin yöpymään rajan lähellä Malesian puolella. Kirjoitin siitä täällä. Sillä reissulla unohdettiin myös se, että Malesian puolella kello on todellakin tunnin enemmän kuin Thaimaassa.

Autolautta on mainio vaihtoehto jatkoyhteyksiäkin ajatellen, sillä se vie suoraan juna-, ja bussiasemalle. Me hypättiin paikallisjunaan, joka oli enemmänkin meidän metron kaltainen epämukavine penkkeineen, mutta kyllä parin tunnin junamatkasta selviää hyvin. Alkumatkasta juna oli tupaten täysi ja jouduimme itse istumaan laukkujen päällä lattialla. Unelma pienistä päikkäreistä jäi siis haaveeksi. Padang Beasarin juna-aseman sijainti kävelymatkan päässä raja-asemalta helpottaa sekin osaltaan omatoimista rajanylitystä.

Nämä George Townin vanhat rakennukset ovat vaan niin kauniita.

Autolautalla Penangilta Butterworthiin löytyy myös kioski pikkunälkään, sekä vessat.

Padang Besarin rajalla

Oltiin siellä taas aika myöhään, mutta ei kuitenkaan liian. Ihmisiä oli jonottamassa vain kourallinen ja heistäkin jokainen meitä 'länkkäreitä'. Mutta sekin riitti, sillä aikamoisen hässäkän näillä muutamillakin sai aikaiseksi. Hämmennys ja harmitus johtui siitä, että muutaman kuvittelema Thaimaasta  'ulosleimaaminen', Malesian puolelle sisään, kierto ympäri ja Malesiasta 'pois leimaaminen', jonka jälkeen paluu takaisin Thaimaahan ei nyt onnistunukaan. Miksi se ei onnistunut, ei kenelläkään ollut aavistusta. Onnistui se viimeksi ainakin Satunin raja-asemalla, kun joukko moottoripyöräilijöitä teki juuri niin. Johtuiko ongelma nyt raja-asemasta, virkailijasta vai siitä 'It's the law'- selityksestä, on loppupelissä ihan sama. Tämä naisvirkailija teki siitä mahdottoman. Ollaan tavattu nainen ennenkin, ja silloin jouduimmekin puhutteluun turistiviisumien ketjuttamisesta.

Nyt piinassa oli Itävaltainen sukeltaja ja Samuilla asuva Itävaltalainen rouva. Siitä huolimatta, että itävaltalaiset samasta maasta olivatkin, eivät he olleet tuttuja keskenään, vaikka kaikista meistä tuttuja sittemmin tulikin. Olivat nyt kuitenkin erehtyneet saman asian suhteen, kuten epäilemättä moni muukin.

Ennen maarajoilta sai 15 päivää lisäaikaa Thaimaassa oleskeluun, nyt niitä saa 30. Mutta, ainakin tällä rajalla tällä kertaa se vaati yhden yön majoittumisen Malesian puolella, josta kukaan ei tiennyt mitään. Sukeltajakaverilla oli turistiviisumi, johon olisi saanut Immigrationista 1900 bahtilla 30:n päivän jatkon, mutta koska kaverin lomabudjetti oli minimaalinen, hän pääsi halvemmalla käymällä rajalla. Tai niin hän luuli. Hän oli siis käynyt jo Malesian puolella (sisään ja ulos), palasi Thaimaan puolelle, josta hänet kaikista aneluista huolimatta käännytettiin takaisin Malesian Padang Besariin (sama nimi siis Malesian puolella), jossa kaiken tiedon valossa näyttäisi olevan ainoastaan yksi motelli lähellä rajaa.

Itävaltalainen rouva taas, jonka olisi pitänyt myös palata Malesiaan viettämään siellä yksi yö, peruutti koko Thaimaasta poistumisensa ja palasi sisään. Tämä olisi liian pitkä kuvio selitettäväksi, enkä oikein edes tajunnut mitä siinä tapahtui, mutta rouva vain ikään kuin 'katosi'. Hän sanoi rajavirkailijalle käyvänsä ilmoittamassa jollekin kuskille, jonka jälkeen häntä ei nähty.

Kun rajalla oleva hässäkkä oli saatu selvitetyksi, me pääsimme odotetusti takaisin Thaimaahan tarkoituksenamme ottaa taksi tai bussi Hat Yaihin. Kaiken säätämisen jälkeen kello oli kuitenkin niin paljon, että yhtäkään taksia tai bussia ei ollut lähimaillakaan. Viimeksi rajalla ollessamme niitä oli Thaimaan puolella kiitettävästi, joten olimme hieman sormi suussa vaihtoehtojen suhteen, kun ei oltu tähän varauduttu. Ja harvemmin meillä muutenkaan on plan B:tä mietittynä.

Vielä George Townin katutaidetta historiapläjäyksineen.

Tässä ihanan kuvauksellista Love Lanea.

Viimein Hat Yaihin

'Länkkärit' samassa kummallisessa tilanteessa tavoitteena päätyä Hat Yaihin ennen yötä arvatenkin yhdistää. Tällä hetkellä meitä oli paikan päällä siis saksalainen jäätelötehtailija thaimaalaisen vaimonsa kanssa, yksi malesialainen nuori tyttö, brittiläinen opettaja sekä me. Itävaltalainen sukeltaja palasi Malesiaan. Eikä kenelläkään meistä ollut kyytiä.

Jäätelötehtailijan vaimo lähti paikallisilta kysymään apuja, ja kuuli ettei busseja enää olisi, kuten ei taksejakaan. Ja jos ei muuta keksittäisi, niin paikalliset poliisit kuulemma veisivät meidät perille. Mutta me saatiin ystävällinen pappa viemään meidät lava-autollaan tunnin matkan Hat Yaihin alle viiden euron hintaan per nuppi. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis.

Hat Yai jäi meiltä käytännössä täysin näkemättä lukuunottamatta illallista saksalaisen jäätelötehtailijan ja vaimonsa kanssa hotellin läheisessä muovituolipaikassa. Enpä muuten olisi koskaan voinut kuvitella, kuinka maukasta thaimaalainen ruoka Balin rasvojen ja mauttomuuden jälkeen oli.

Rapistuneen oloista, mutta valtavan kaunista.

Ja vielä lisää taidetta...

Seuraavana aamuna Hat Yaista kohti Samuita

Kohtalaisesti nukutun yön ja aamiaisen jälkeen otettiin tuk tuk kohti linja-autoasemaa. Kurren vinkit takataskussa yritimme metsästää ensin netistä VIP-bussia, ei löytynyt, eikä niitä löytynyt myöskään Hat Yain asemalta. Tai ainakaan me ei löydetty. Meille mini vanit ovat kirosana (aivan liian paljon onnettomuuksia), eikä myöskään perusbussit kanojen ja mopojen kanssa jokaisessa kadunkulmassa pysähdellen olleet kiinnostava vaihtoehto. Valinnanvaraa ei siis hirveästi jäänyt. Vaihtoehtoja kyllä oli, mutta me haluttiin kuuden tunnin matkalle iso bussi, josta ennen kaikkea löytyisi se vessa. Sellainen myyjän vakuuttelujen perusteella sitten löytyi, ja liputkin olivat yllättävän edulliset. Ainoastaan reilu kymmenen euroa sisältäen lauttamatkan Donsakista Samuille.

Meille jäi bussin lähtöön aikaa vielä käydä kaupassa hankkimassa evästä matkalle, törmätä muutamaan muuhunkin rajalla edellisenä iltana olleeseen kohtalotoveriin, kuten myös itävaltalaiseen sukeltajaan. Vaikka hän joutuikin yöpymään Malesian puolella, ei hän ajassa sittenkään menettänyt mitään. Padang Besarin rajalla olleeseen motelliin ei myöskään ollut uponnut yhtään rahaa, sillä motellissa ei ollut ketään paikalla. Kaveri oli odottanut kuulemma syömässä ollutta virkailijaa useamman tunnin palaavaksi, mutta virkailijan paluuta ei koskaan tapahtunut. Vaihtoehtojen vähyyden takia hän majoittui omatoimisesti motellihuoneeseen, odottaen koko ajan jotakuta saapuvaksi, nukkui muutaman tunnin ajatuksena maksaa sitten aamulla vallatusta sängystä. Mutta kun aamullakaan ketään ei ollut paikalla, jäi motellissa vietetty yö hyvin edulliseksi.

Mihin kaveri Hat Yain asemalta oli jatkamassa, ei hän itsekään tiennyt. Jaettiin oma nettimme käyttöön, poseerattiin paikallisen turistipoliisin kanssa valokuvassa ja hypättiin 'kunnon bussiin', joka veisi meidät SUORAAN Donsakiin. Olihan siellä vessat ja kaikki.

Hat Yai bussiasema
Hat Yain bussiasemalla turistipoliisi halusi samaan kuvaan. Kuvassa myös itävaltalainen sukeltaja.

Ei se kuitenkaan mennyt niin

Ei mennyt ei. Penkit oli ihan mukavat ja ne sai melkein makuuasentoon, eikä bussi ollut täyteen ahdettu. Ja se vessa; oli turvallista tietää, että sieltä takaosasta se löytyy, jos pakottava tarve matkalla tulee. Kyllä kuuden tunnin matkaan ainakin yksi sellainen mahtuu, joten kaikki hyvin ja matka alkoi.

Siitä eteenpäin ainoa asia mikä meni niin kuin luvattiin, oli että bussi päätyi viimein Donsakin lauttasatamaan. Muu olikin sitten ihan muuta. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana pysähdyttiin jo tankkaamaan, seuraavassa kylässä otettiinkin 'yllättäen' joku kyytiin ja sitä seuraavassa kyytiin tungettiin kaksi skootteria. Ja mihinkäs muualle ne laitettiin, kuin siihen vessan oven eteen niin tiukasti toisiinsa ja bussin rakenteisiin nojaten, ettei kenenkään tarvinnut loppumatkalla edes haaveilla vessaan menemisestä. Pienen hetken toivoin, että skootterit tiputetaan seuraavaan kyläpahaseen, mutta kyllä ne ihan maaliin asti tulivat. Joten loppumatka meni pienessä paniikissa vessahätää odotellen, sillä mehän ei pysähdyttäisi, paitsi ottamaan ja jättämään ihmisiä siellä täällä.

Saatiin me silti vessamahdollisuus, sillä meitä oli kuitenkin aika monta länkkäriä sitä pakon edessä vaatimassa. En tiedä miten thaikut hoitaa tän jutun, sillä kenelläkään heistä ei näyttänyt olevan tarvetta vessaan. Miehet pystyvät sentään hoitamaan pienemmät tarpeensa liikkuvassa bussissa vaikka pulloon (sitä tapahtui), mutta naisille se onkin jo haastavampaa. Ei siis auttanut muu kuin ottaa kuskin ja apulaisen 'soo soo'- sormien heilutukset vihaisine katseineen vastaan ja vaatia pääsyä vessaan.

Vaikka päästiin perille aikataulussa, niin pieni karvas huijauksen maku jäi suuhun. Mutta näin se täällä vain menee. Ensin maksat jostain palvelusta jotain ja toivot, että saat edes suurinpiirtein sitä mistä pulitit. Joskus se onnistuu, joskus ei.

Me ollaan kuitenkin taas yhtä viisumiseikkailua rikkaampia. Tuli nähtyä Balista siivu (sinne on mentävä uudestaan), pyörittyä George Townissa, matkustettua junalla ja bussilla sekä lava-auton kyydissä, illallistettua uusien tuttavien kanssa Hat Yaissa sekä tutustuttua mielenkiintoisiin tyyppeihin. Ai niin, siihen itävaltalaiseen rouvaan törmättiin vielä Samuin lautallakin, mutta edelleen jäi hieman epäselväksi kuinka hän Thaimaasta ulosmenonsa perumisen jälkeen toimi. Sen verran liukasliikkeinen rouva oli muutenkin kyseessä, että kadotin hänet pienellä lautallakin. Ehkä me törmäämme Samuilla?

Joko sinä olet päässyt viisumiseikkailuille?

Donsakin lauttasatama
Kun seikkailu on pitkä ja väsyttävä, ovat nämä Donsakin rantakalliot erittäin tervetullut näky. Koti on jo lähellä!

Huom. Viimeistä ja poliisikuvaa lukuunottamatta kuvat ovat Penangilta. On se vaan niin kuvauksellinen.

Penang ja 'visa run', osa 1

Hämmentävä Bali

Oi juma, sitten kun ollaan reissussa niin käydään kyllä siellä ja tuolla, maistellaan ainakin niitä ja näitä, hankitaan kotiin sitä sun tätä ja vaikka mitä. Kuulostaako tutulta? En epäile yhtään. Mullakin oli kunnianhimoisia tavoitteita Balin reissulle, mutta lähinnä ne liittyi siihen, kuinka usein istun alas ja kirjoitan reissutarinoita. Kahden viikon Balin reissulla se onnistui tasan kerran, joten pahoittelut siitä. Meillä oli matkassa vain yksi läppäri, jota oli tarkoitus jakaa kolmen ihmisen kesken ja majapaikkojen nettiyhteydetkin pätkivät aina sopivasti. Vaikka hankittiin paikalliset nettiliittymät puhelimiin, niin yhdellä näppiksellä pystyy kuitenkin toimimaan vain yksi kerrallaan. Pieleen siis meni tavoitteiden täyttämisen osalta, joten nyt on kirimisen paikka. Pysykää siis kuulolla, sillä nyt ollaan kotona Samuilla ja täältä pesee.

Ennen kuin alan purkamaan Balia, haluan kuitenkin makostella sitä vielä hetken. Olen pannut merkille jo tässä parin viikon aikana, että fiilikset Balia kohtaan kehittyy koko ajan. Viime viikolla ajattelin jostain asiasta tietyllä tavalla, kun taas tällä viikolla tunne on kokolailla toinen. Merkillinen juttu, sillä en muista kokeneeni näin aiemmin. Joten jos suotte anteeksi, lähden purkamamaan Balia loppupäästä, eli meidän pakollisesta viisumireissusta Penangille. Siitä tuntuu nyt olevan helpompi lähteä liikkeelle.

Seminyak beach, Bali
Taidan nyt jo kaivata Balin aaltoihin...

Viisumit

Mikäli aiot viipyä Thaimaassa pidempään, kuten vaikka vuosia, on joku viisumi oltava. Meillä on bisnesviisumi (johon siis tarvitaan bisnes täällä), ja se on haettava aina vuodeksi kerrallaan (mm. täällä olen kertonut asiasta). Kun vuoden viisumi menee umpeen, on haettava uusi Penangilta, joten arvatenkin Penang tulee ajan saatossa kovinkin tutuksi.

Oltiin päätetty yhdistää Penangin viisumireissuun pieni loma, joka tässä tapauksessa kohdistui siis Balille. Kahden viikon Balin reissun jälkeen lennettiin Air Asialla ensin Jakartaan, josta jatkettiin samaisella lentoyhtiöllä Penangiin. En tiedä johtuiko lennolle tilaamistamme ruoista vai mistä, mutta kun pääsimme viimein lentokentälle, tiesin että joku oli pielessä. Olo oli nimittäin kamala, ja kiittelinkin onneani siitä, että se alkoi vasta siinä vaiheessa. Eikä esimerkiksi 6.30 aamulla, kun lähdimme Balilta tekemään melkein kymmenen tunnin matkaa.

Epäilemättä pääsin 'nauttimaan' jonkin sorttisesta ruokamyrkytyksestä, sen verran raju vuorokausi oli kyseessä. Jos en maannut vessan lattialla uupuneena, nukuin. Ei aivan sitä mitä olin suunnitellut, mutta joskushan se on levättäväkin. Penang ja ensimmäinen vuorokausi siellä meni suurin piirtein näin, sitten olikin jo lähdettävä hoitamaan viisumiasioita.

Penangin rantamaisemaa

Jim's Place

'Our wonderful, fantastic, bombastic Jim!'- kuten Phanganistin sivuillakin kerrotaan (kannattaa lukea juttu). Phanganistin jutun luettuasi haluat tavata Jimin vaikka et viisumia tarvitsisikaan, sillä kaveri tuntuu olevan legenda jo eläessään. Phanganistin sivuilla kerrotaan Jimin asuneen myös Ruotsissa, jossa toimi mm. golfopettajana, mutta siellä ei mainita sitä, että Jimi on asunut myös Suomen Porvoossa silloisen tyttöystävänsä kanssa toimien ravihevosten kouluttajana. Tämän hurmurin jakelemat 'darlingit' ja 'minä rakastan sinua'- jutut (selvällä suomen kielelläkin) on taatusti vuosien saatossa saaneet useammankin naisen jalat veteliksi. Mutta Jimi ei ole vain naisille, hän on selvästi mies paikallaan, kun Thaimaan alati vaihtuvista viisumikiemuroista on kyse.

Jimillä istuskelee muutenkin vain porukkaa, on se tunnelma siellä nimittäien melko rento

Mikäli haluat mennä viisumien suhteen helpoimman kaavan mukaan, mene Jimin luo Chulia Streetille. Mene varsinkin silloin, kun matkassa on ongelmia. Me tehtiin niin nyt toistamiseen, koska haluttiin viettää Penangilla aikaa muutenkin kuin konsulaatissa ravaten. Kaikki paperit osaltamme oli kunnossa, ainoa mikä tuntuu aina aiheuttavan meille päänvaivaa on talouteen liittyvät kiemurat. Mitä tiliotteita tarvitaan, jos tarvitaan, kuinka paljon pitää olla näyttää rahaa tilillä (jos pitää), ja oliko vielä jotain muuta? Varsinkin nyt kannattaa olla tarkkana, kun säännöksiä on kiristetty entisestään, eikä kukaan tunnu tietävän varmaksi yhtään mitään. Paras asia Jimissä on se, että hän hoitaa, vaikka mikä olisi.

Tälläkin kerralla Jimi totesi, että pysykää puhelimen ääressä klo 8.00 seuraavasta aamusta eteenpäin, ja mikäli tulee jotain ongelmia, mennään vaikka käsi kädessä yhdessä hoitamaan ne pois. Mitään ongelmia ei nyt kuitenkaan tullut (ekalla kerrallahan niitä oli), joten me ehdittiin jopa hieman kiertelemään George Townin hurmaavasti kulahtanutta vanhaa keskustaa, joka kuuluu myös Unescon maailmanperintökohteisiin, ja nauttimaan sen kansainvälisestä ilmapiiristä paahtavan auringon alla.

Kyllä Penangissa on satsattu ihan todella näyttäviin sisäänkäynteihin.

Koska jalkakäytäviä ei juurikaan ole, pääsee kävelemään näitä ovien edessä olevia sympaattisia kujia pitkin.

Penangin kuvaukselliset talot ja kujat

Penangin vanha keskusta on valokuvaajan unelma. Ei kuitenkaan kannata ahnehtia liikaa ohjelmaa ainakaan päiväsaikaan, sillä se on myös varsinainen sulatusuuni. Aurinko on polttava, ja vaikka meren läheisyyden voi haistaa, ei tuulet siltikään tavoita talojen välissä olevia pieniä kujia. Penangin kauneudesta voi helposti nauttia riksan kyydissä, pyörän selässä tai kävellen katuja ristiin rastiin ja yksi aivan loistava idea päivän viettoon kiehtovasta taiteesta nauttien, on hankkia joltain matka-agentilta kartta, johon on merkittyinä alueelta löytyvät paikallisten taiteilijoitten ja sarjakuvapiirtäjien raudasta loihtimat taideteokset. Joukossa on myös toinen toistaan upeimpia seinämaalauksia, mutta idea on lyhykäisyydessään se, että bongaa omalle aikabudjetilleen sopivan määrän taidetta kaduilta ja kujilta.

Riksalla pääsee...

ja osa niistä on erittäinkin näyttävästi koristeltu.

Upeita rakennuksia

ja temppeleitä.

Vaikka taiteesta ei olisikaan niin kiinnostunut, niin kyllä tämä mennen tullen voittaa taidemuseossa käynnit (oma mielipide). 'Taidekävelyn' aikana on mahdollisuus paitsi saada tietoonsa humoristisella tavalla alueen historiaa, niin myös eksyä kujille joihin ei muuten tulisi ehkä mentyä. Lisäksi 'taidekävelyreitin' varrelle osuu myös toinen toistaan upeampia temppeleitä, muita Penangin 'pakko nähdä' -kohteita, sekä aimo määrä paikallista elämää. Erittäin vahva suositus ainakin meiltä. Vaikka me ei tällä kertaa löydettykään mitään paperikarttaa kävelyä varten, niin google maps tarjoaa loistavan karttapalvelun tätä varten. Se tosin vaatii nettiliittymän puhelimeen, mikä ei ole mikään kallis sijoitus. Muita oppaita ei sitten tarvitakaan, kartta tai puhelin vain käteen ja menoksi. Googlen tarjoaman kartan mukaan merkittyjä taideteoksia on jopa 118, eli ihan kivasti siinä saa päivän jos toisenkin kulumaan.

Seuraavassa osassa kerronkin sitten, kuinka pääsimme takaisin Samuille ja mitä hämmentävää matkalla ehti tapahtumaan. Pysyhän kuulolla!

Ps. Thaimaanrannan maalareitten Thaimaa-aiheisia vinkkejä voi käydä lukaisemassa momondon sivuilta. Mitä vinkkejä sinulla olisi Thaimaahan?

Näitä seinämaalauksia on paljon ja kyllä ne on näyttäviä.


Tiesitkö muuten, että kuuluisa kenkäsuunnittelija Jimmy Choo on todellakin aloittanut näiltä nurkilta?




Tässä on aika hauska ;)

Kurre: 5 vinkkiä junalla ja linja-autolla Thaimaassa matkustaville

Halvin vaihtoehto ei aina ole järkevin

Thaimaassa sekä junat että linja-autot ovat eritasoisia, ja halvin vaihtoehto ei todellakaan aina ole järkevin - paitsi jos haluaa matkustaa mahdollisimman hitaasti ja ahtaasti. Kerran menin Surat Thanista Ranongiin isolla linja-autolla, jonka kyydissä oli ihmismatkustajien lisäksi kukkoja, kananmunia, mopo ja vaikka mitä muuta tarpeellista ja vähemmän tarpeellista. Bussi pysähtyi joka kylässä, ja matka kesti yhteensä kahdeksan tuntia eli suomalaisen työpäivän. Vahingosta viisastuneena valitsin paluumatkalleni pikkubussin, joka maksoi aivan saman verran - ilman tipuja - ja joka vei matkustajat pisteestä A pisteeseen B yhdellä pysähdyksellä alle neljässä tunnissa. Nykyään kun valitsen bussin, VIP on maaginen lyhenne, joka takaa matkustamismukavuuden. VIP tarkoittaa, että linja-autossa ei ole kuin 24 istuinta, tarjoillaan pientä naposteltavaa ja vesipullo. Ja mikä tärkeintä: VIP ei pysähdy joka maitolaiturilla ottamassa kyytiin mummon seuraavan kylän sukulaisilleen lähettämät vihanneskassit, joten matka taittuu kohtuullisen nopeasti.

Vanhempaa mallia olevat linja-autot Mae Sain linja-autoasemalla

Kilometrit eivät paljasta matkustusaikaa

Thaimaassa matkustaessa ei yleensä kannata kysyä kilometrejä määränpäähän, koska matka-aika johtuu enemmänkin teitten kunnosta, luonnonolosuhteista ym. Kerran vuosia sitten olin Koillis-Thaimaassa, ja meidän piti hakea erään sukulaisen muuttokuorma jostakin. Kysyin tyhmyyttäni kilometrimäärää ja sain vastaukseksi että matkaa oli ehkä noin 300 kilometriä. No, tottahan toki halusin mukaan. Kysyin mihin aikaan lähdetään. Englanniksi vastaus kuului 3 pm (siis kello 15). Menin ajoissa nukkumaan, ja otin jopa yhden nukahtamislääkkeen, jotta nukkuisin erinomaisen ja pitkän yön. Auta armias, kun talon valot syttyvät, ihmiset alkavat puuhastella ja minut tullaan herättämään - kello kaksi yöllä. Sorry, sorry tarkoitin, että me lähdemme 3 am (kello 3 yöllä), oli matkavastaavan selitys.

Lähdimme matkaan lava-autolla, kuljettaja ja varakuljettaja - jolla ei ollut ajokorttia, mutta oli innokas harjoittelemaan autolla ajamista - matkustamossa ja kolme matkustajaa lavalla. Aamulla aurinko alkoi paahtaa, ja nousimme vanhalla lava-autolla jyrkkiä vuoristoteitä ehkä 20 kilometrin tuntivauhdilla. Aurinko paistoi yhä paahtavammin, ja yritimme rakentaa jonkinlaisen pressukaton suojaksemme, mutta eihän se paljoa auttanut. Olimme perillä sukulaisen luona 16 tuntia kotipihalta lähdettyämme.

Seuraavana päivänä pakkasimme sukulaisen muuttotavarat lavalle; siinä oli mopo, pyykkikone, laatikostoja ja petivaatteita, vaatteita jne. Nyt myös täti oli mukana lavalla; ei meillä juurikaan istumatilaa ollut. Matkaa oli edessämme 16 tuntia, ja auto alkoi kiivetä vuoristorinteitä. Oli kerrassaan upeat maisemat, mutta kun alkoi satamaan kaatamalla ja lämpötila tippui tippumistaan, maisemien vaikuttavuus menetti merkityksensä. Voin vakuuttaa, että ei ollut kivaa enää. Kyseisen matkan jälkeen en ole ikinä sen koommin kysynyt kilometrimäärää vaan matkustusaikaa.

Lava-autolla menossa Isaanin Baan Na Laon kylää kiertämään eräänä Songkranina.

Kannattaa pukeutua lämpimästi

Thaimaalaisilla on kummallinen tapa säätää ilmastointilaitteet mahdollisimman kylmälle heti kun heille tarjoutuu siihen mahdollisuus - niin myös junissa ja linja-autoissa. Sen takia kannattaa varata matkalle kuin matkalle mukaan rennot ja lämpimät vaatteet - ja, jos avolavalla matkustaa, ehkä myös sadeviitta. VIP-busseissa lämpötila on vakiokylmä, mutta junissa pääsee ongelmasta, kun valitsee kakkosluokan vaunun, jossa vain tuulettimet. Varsinkaan yöllä harvoin on edes Thaimaassa niin kuumaa, että ilmastointi olisi tarpeen, jos ikkunat ovat auki.

Hua Lamphongin rautatieasema Bangkokissa.

Makuuvaunussa matkustaminen tuo säästöjä

Yöllä matkustamisessa on itse asiassa kaksi suurta hyötyä. Jos ei halua tuhlata lomapäiviä matkustamiseen, voi nukkua mukavasti junan makuuvaunussa. VIP-bussissakin istuimen saa lähes makuuasentoon, ja pystyy nukkumaan ainakin jonkin verran. Ja kun matkustaa yöllä, ei tarvitse hotellihuonetta yöksi. Toisaalta, jos aikaisemmin on kulkenut pitkiä matkoja vain lentoteitse, voi olla mielenkiintoista matkustaa päivällä, jolloin linja-auton tai junan ikkunasta saa jonkinlaisen käsityksen hymyjen maan vaihtelevista maisemista. Monet suomalaiset arvostavat Suomen eri vuodenaikoja ja niitten tuomaa vaihtelua maisemiin. Asiasta voi tietenkin olla eri mieltä, ja itse pidän Suomen vuodenaikojen ylistämistä hiukan liioiteltuna, koska kyllä vuodenajat eroavat toisistaan täällä Thaimaassakin. Vieraile vaikkapa Koillis-Thaimaassa marraskuusta helmikuuhun, maaliskuusta kesäkuun loppuun ja heinäkuusta lokakuun loppuun; tulet huomaamaan että sekä lämpötilat että sademäärät vaihtelevat hurjastikin. Ja eri vuodenaikoina maisemat näyttävät täysin erilaisilta.

Maaseutumaisema.

Varaa liput etukäteen

Nykyään netistä pystyy sekä varaamaan että maksamaan lentoliput kätevästi, mutta varsinkin sesonkiaikoina ja Thaimaan pyhien aikoina pitää olla erittäin ajoissa liikkeellä. Myös junaliput ja linja-autoliput pitää ostaa ajoissa, jos toiveena on matkustaa tiettynä päivänä ja haluaa matkustaa esimerkiksi VIP-bussilla. Kyseisiä lippuja ei voi varata netin kautta, vaan ne on ostettava aseman lippuluukusta. Ellei halua itse mennä asemalle, voi delegoida koko lipunhankkimisprojektin matkatoimistolle tai vaikkapa majapaikan vastaanoton järjestettäväksi. Tietenkin palvelu maksaa, mutta maksaahan asemille kulkeminenkin. Ja tässä yhteydessä on huomattava, että asemat saattavat sijaita jopa erittäin kaukana. Monessa kaupungissa on sitä paitsi monta asemaa, ja on oltava perillä siitä, miltä asemalta mikäkin kulkuneuvo kulkee.

Lopuksi haluan sanoa, että Thaimaassa yleisillä kulkuneuvoilla matkustaminen on kohtuullisen helppoa, ja lähes aina löytyy ystävällisiä virkailijoita, jotka pystyvät auttamaan. Tyypillisellä Suomi-mentaliteetilla, jonka mukaan kaiken pitää sujua minuuttiaikataulussa ilman yllätyksiä, ei kuitenkaan pärjää kovin pitkälle. Pakkaa siis jo etukäteen matkalaukkuusi riittävästi kärsivällisyyttä, hyväntuulisuutta ja lämpimiä hymyjä ja lähde seikkailemaan - olethan kuitenkin lomalla.

Vetureita Hua Lamphongin asemalla.

Hua Lamphongista on metroyhteys muualle Bangkokiin.

Jos määränpää ei ole metrolinjan varrella, voi ottaa mopotaksin, tuk-tukin, linja-auton tai tavallisen taksin.

Matkaterveisin,

Kurre

'Surffialokkaana' Balilla

Unelma surffaamisesta

Mulla on aina ollut viha-rakkaussuhde mereen. Meri on valtava, se on upea, se on pelottava. Siitä saa kuitenkin uskomattoman määrän energiaa pelkästään katsomalla sen pauhua tai tyyneyttä, eikä mielestäni mikään kauneudessaan ylitä taivaanrantaa.

Olen elämäni aikana pelännyt aivan liian monia asioita; lentämistä, putoamista, korkealta hyppäämistä, ahtaita paikkoja, merta ja monia muita. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen takia olen yrittänyt voittaa pelkoni tekemällä juuri niitä asioita joita pelkään. Hypännyt laskuvarjolla ja benjiä, lentänyt pienlentokoneella ja jopa helikopterilla, snorklannut ja sukeltanut. Sekä nyt viimeksi myös surffannut. Tai oikeammin yrittänyt. Mutta se on ollut haaveena jo niin monia vuosia, että en olisi voinut kertoa kenellekään käyneeni Balilla ilman että olisin surffannut. Nyt se on tehty ja pienestä jälkikauhusta huolimatta mieli vaatii lisää.

Surfing in Bali
Balilla voi surffata ympäri vuoden ja lukemani perusteella täällä on mahdollisuus saavuttaa ihan maailman parhaita aaltoja.

Aloittelijalle sopivat surffispotit


Niistä nyt ei hullukaan ota selvää. Vaikka kuinka yritin ennakkoon, niin pelkästään google antaa aloittelijoille enemmän tai vähemmän sekavaa dataa. Kuta mainitaan aloittelijoille sopivana spottina, mutta kun ensitietojen perusteella oltiin päätetty välttää Kuta kokonaan, oli keksittävä muita vaihtoehtoja. Ja mielellään joku helppo surffispotti kouluineen Canggusta, sillä sijainti oli valikoitunut ensimmäiseksi kohteeksi jo valmiiksi. Tulen muuten kertomaan Canggun alueen rannoista jatkossa myös eri näkövinkkelistä, mutta nyt keskitytään aaltojen valloittamiseen laudan kanssa.

Kaiken ennakkoon saadun informaation valossa me valittiin  Canggusta Batu Bolong beach, mikä oli aaltoineen näin jälkikäteen ajatellen ihan saakelin haastava. Ainakin kyseisenä päivänä.

Indonesia
Berawa beachin aaltoja, ne vievät kevyesti rannaltakin kaiken mukanaan. Uskomaton voima vetää nöyräksi.

Surffikoulut ja rantacowboyt

Niitä löytyy, sen kuin vain kävelee rannalle. Kutalla varsinkin, mutta myös Batu Bolong beachiltä vieri vierestä. Samat kojut vuokraa myös lautoja, myy olutta ja muita virvokkeita, osa myös ruokaa. Kun kahlattiin rantaa ja seurattiin meininkiä, valikoitui meille sopiva koju muitten joukosta. Parin tunnin kurssien hinnat tuntuivat olevan kaikissa about sama, 350 000 Indonesian rupiaa, joka on euroiksi väännettynä vähän alle 25. Ei siis lainkaan pahan hintainen henkivakuutus. Pelkän laudan vuokraus (minkä Tomppa teki) oli kahden tunnin osalta alle 4 euroa. Me valittiin Miskan kanssa suosiolla cowboyt (opettajat) mukaan, ja niitä todellakin tarvittiin.

Opetussessio alkoi kuivaharjoittelulla rantahiekalla, jossa käytiin läpi melomiset (paddle!), kaatumiset, seisomaan nousut (stand up!), asennot, liian isoista aalloista selviämiset (swim!) ja laudan alle turvaan menemiset, jos joku vaikka sattuisi laudan kanssa navigoimaan päälle. Sitäkin nimittäin tapahtui sen kahden tunnin aikana tiheään.

Batu Bolong beach Bali
Etualalla oma surfficowboy...

Ja tässä Miskan

Surf lessons in Bali
Olihan toi vähän huvittavan näköistä, ei ihme että tämä surffaaja nauraa meidän kohelluksille. Tiesi varmaan tulevasta pöllytyksestä ;)



Surffing in Bali
Sen kerran kun meressä pääsi laudan päälle, noi asennot unohtui täysin.

Ja sitten aaltoihin

Yleensä mä jännitän kaikkea, mutta jotenkin en nyt jännittänyt yhtään. Rannalta aallot näytti oikein ystävällisiltä, eikä suinkaan pelottavilta möröiltä. Aaltoja vastaan melominenkin (jotta siis pääsi riittävän syvälle) sujui yllättävän hyvin, vaikka kahden tunnin melomisesta on vielä muutaman päivän jälkeenkin olkapäät kipeinä. Mutta sitten ne haasteet alkoivat.

Vaikka se varsinainen laudan päällä 'seisominen' on vain murto-osa surffausta, niin ensikertalainen näkee mielellään itsensä onnellisesti nauttimassa aaltojen antamista vauhdeista nauttien upeista maisemista, välillä vain lämpöiseen meriveteen pehmeästi pöllähtäen. Mutta ei se mennyt niin.

Ennen kuin oli päässyt ensimmäistäkään kertaa edes yrittämään aallon harjalle pääsemistä, oli ehtinyt jäämään lukuisten jättiläisten jyräämäksi. Kun jonkun litran merivettä nielleenä (ei ne turhaan suosittele olemaan syömättä ennen ensimmäisiä surffauksia) ja uupuneena ties monennenko kerran katsoo ylöspäin muutaman ihmisen korkuista aaltoa, joka juuri hetken päästä syö sut TAAS, teki mieli kääntyä suosiolla takaisin rantaan. Mutta kun oli se cowboy siinä parin metrin päässä (jonka kunnianhimo oli selvästi kovempi kuin omani) viemässä aina vain uusia haasteita kohti, oli pakko jatkaa yrittämistä. Eikä sitä nyt itsekään mielellään luovuttanut, vaikka hetkittäin tekikin mieli.

Surffaajia oli paljon, tässä joitain tyylinäytteitä...

samoin tässä. Ihan tuntemattomia tyyppejä, mutta omaa surffausta oli vähän vaikea lähteä kuvaamaan.

Kävi niille paremmillekin näin :)

Ehkä ne vaan oli ensikertaiselle liian isot

Jännä juttu, että se pieni ns. teoriaosuus rannalla muistui niinkin hyvin mieleen, kun sitten viimein pääsi yrittämään aaltoja. Vaikka kaikki alkumatkan meritaistelut olikin vieneet voimat jo olemattomiin, niin cowboyn huutaessa 'paddle, paddle, paddle!!! tai stand up!!! -  sitä yritti hirveällä kiireellä toteuttaa käskyt unohtaen takana tulevat jättiläiset. Koitin uteliaana joitakin kertoja katsoa takaata tulevan haastajan kokoa, mutta yhtä monta kertaa tuli cowboylta tiukka; 'don't look back'!!!

Ja parempi olikin. Olisi saattanut mennä nimittäin pissit housuun. Aaltoja tuli ja niitä meni, välillä tuli nieltyä merivettä saavillinen, välillä saatua lauta väärin päin reisilihakseen (väärällä puolella on niitä tasapainottavia 'eviä') välillä päähän, sillä lautahan on vaijerilla kiinni toisessa nilkassa. Voimien hiipumisen takia yritin muutaman kerran pyytää opettajalta 'vähän pienempiä' aaltoja, ettei joka kerta tarttis kerätä itseään aaltojen alta, mutta kuten sanoin, opettajan kunnianhimo oli kovempi kuin omani. Eikä siinä mitään. Ehkäpä ilman näin kovia vaatimuksia en olisi päässyt kertaakaan 'pystyyn'. Nyt se onnistui sentään kaksi ja puoli kertaa. Se puolikas oli juuri pystyyn laudalle ja siitä sitten molskis, ne kaksi kokonaista sentään joitakin metrejä aallon päällä hurmioituneena ratsastaen.

Sitten (onneksi) Miska oli niin loppu, että pyysi opettajaa viemään hänet rantaan. Siinä vaiheessa sain itsekin tekosyyn sanoa omalle cowboylleni, että 'mun olisi nyt myös varmaan parempi lähteä', tuntematta itseäni ihan luuseriksi oman opettajan edessä. Miska pääsi pyynnöstä rantaan, minä en. 'One more, one more ja one more' oli vastaukset, joita sain kesyihin yrityksiini. Koska oltiin maksettu kahdesta tunnista, niin tavoitteena oli ilmeisesti tarjota elämystä koko rahan edestä. Viimeinen kunnon 'syvänmerensukellus' pohjaa kohti laudan kanssa, ja vasta sen jälkeen coowboy heltyi. Yhtään kauempaa en todennäköisesti olisi jaksanut.

Kun meressä on populaa lautojen kanssa näinkin paljon, niin yhteentörmäyksiltäkään ei voi välttyä.

Ihan jokapäiväinen näky, tässä Echo beachilta, jossa aallot näytti ainakin meille mahdottomilta.

Mieletön kokemus


Ihan todellakin. Vaikka näin muutaman päivän päästäkin voi viimeisen raivoisan rantahiekan syleilyn jälkeen vielä kaivaa hiekkaa korvista, niin aion mennä takaisin. En ehkä juuri sille spotille, vaan toivottavasti vähän rennompia aaltoja tarjoavalle. Opettajat oli mahtavia ja kaikkinensa kokemus sellainen, jota en varmasti unohda ikinä. Ehkä näin jälkikäteen miettien vähän turhan dramaattinen ensimmäiseksi kerraksi, mutta ylitinpä ainakin itseni.

Helppoa surffaus ei mielikuvista huolimatta ole. Se nähtiin eilen Berawa beachilla, jossa Tomppa vuokrasi laudan kahdeksi tunniksi. Todettiin Miskan kanssa jo kaukaa, ettei meidän kannata edes yrittää kyseisiin aaltoihin, joten jättäydyttiin suosiolla sivustakatsojan rooliin. Ja haastavaahan se oli, ilmeisesti paljon vaikeampaa kuin Batu Bolong beachillä.

Ensimmäisen tunnin yritin ottaa rannalta kuvia, josko Tomppa sattuisi saamaan jonkun aallon haltuun. Ensimmäiseen tuntiin ei kuitenkaan ollut näkyvissä kuin ehkä kahdenkymmenen metrin eteneminen kohti 'kunnon' aaltoja, josta seurasi aina 'valuminen' takaisin rantahiekalle, joten päätin luovuttaa kuvaamisen suhteen. Aaltojen 'taakse' pääseminen jo itsessään vaatii ainakin näillä haasteilla jonkinlaista kokemusta tai korkeampilentoista tekniikkaa, muuten kaikki voimat hupenevat jo sinne yrittäessä. Hatunnosto silti päättäväisyydestä. Ehkä Tomppakin jatkossa suosiolla alistuu vähän iisimpiin aaltoihin.

Kaikista haasteista huolimatta suosittelen kokeilemaan, mutta ainakin näissä Balin aalloissa ensimmäisen kerran ehdottomasti opettajan kanssa. Noviisille surffaus on todella rankkaa. Sen rankkuudesta kertoo kurssillamme olleen unkarilaisen tytön opettajalleen heittämä kysymys ensimmäisen puolen tunnin aalloissa olon jälkeen; 'kauanko me ollaan täällä oltu?' Ja kun opettaja vastasi 30 minuuttia, niin tyttö mietti kauhuissaan että kuinka hän ikinä pystyy olemaan vielä kolme kertaa saman ajan?

Jos tätä postausta lukee joku kokeneempi surffaaja, niin täällä yksi noviisi ottaa mielellään surffausvinkkejä Balille vastaan.

Oletko sinä jo ehtinyt kokeilemaan surffausta?

Tässä Tomppa Berawa beachin yrityksen puolivälissä. Ei tainnut montaa kertaa päästä edes aaltoihin kun ajautui rantaan.
Back to Top